Tekstikokoelma siirtyy kesätauolle.



Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?


Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?

Tällä sivulla julkaistaan viikoittain otteita vanhoista hengellisistä kirjoista. Otteet on valinnut Pekka Parantainen.

Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?
Peter Halldorf
Aikamedia, 2004


Pyhien yhteys samassa Hengessä

Olen vuosien varrella ollut monenlaisissa jumalanpalveluksissa, mutta harva vetää vertoja sille, minkä koin Mar Musassa, syyrialaisessa autiomaaluostarissa. Siellä vanhat ja uudet ainekset yhtyvät jumalanpalveluksessa, jossa on vahva tuntu samanaikaisesta yhteydestä kaikkien pyhien kanssa – idässä ja lännessä, taivaassa ja maan päällä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa – ja syvä tunne siitä, että kuuluu kansaan, jossa ”kaikki ovat saaneet juoda samaa Henkeä”.

Istumme lattialla vanhassa luostarikirkossa, jonka seinien tuhatvuotiset ikonimaalaukset on rapsutettu näkyviin. Valkoasuinen isä Paolo johtaa palvelusta. Hän istuu jalat ristissä matalan alttarin edessä. Alttarilla on palavia kynttilöitä ja valkoisella liinalla peitetty pikari, joka odottaa viiniä. Väliin hän vuodattaa sydämensä Kaikkialla Läsnäolevan eteen, väliin taas keskustelee meidän fyysisesti läsnäolevien kanssa. Jumalanpalvelusta vietetään ikivanhan syyrialaisen perinteen mukaisesti, mutta kaikki tapahtuu spontaanin tuntuisesti, kuin hetken mielijohteesta Hengen toimiessa kuiskaajana.

Tunnelma on vahva, mutta siinä on myös leikkisyyttä. Saamme maistaa suloisuutta pyhällä maaperällä. On vaikea tietää, mikä kuuluu jumalanpalvelusjärjestykseen, liturgiseen kaavaan, ja mikä on spontaania, mutta tämän päätteleminen ei myöskään tunnu kovin tärkeältä.

Isä Paolo kehottaa yhtä rukoilemaan, toista aloittamaan laulun, kolmatta lukemaan Raamatun sanaa, ja neljättä pyydetään saarnaamaan lyhyesti. Hetken vallitsee täydellinen hiljaisuus, ja hiukan myöhemmin alkaa kuulua hiljaisia ääniä, jotka kuiskivat sydänten rukouksia. Kun on tunnin verran laulettu, rukoiltu ja jaettu kokemuksia, lähetetään liikkeelle leipä ja viini. Ne kiertävät kädestä käteen meidän lattialla istuvien keskuudessa. Me ojennamme toisillemme Kristuksen ruumiin ja veren, ”sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu”. Ortodoksit ja katoliset, patikoijat ja helluntailaiset, etsijät ja syntiset. Kaikki me otamme vastaan ja lähetämme eteenpäin.

Pyhässä huoneessa vallitseva yksinkertaisuus ja läsnäolon tuntu, syvällisyys ja vapaus, lähelle tuleva koskettavuus saa tähän erilaiseen jumalanpalvelukseen osallistuvat, eri tahoilta tulleet ihmiset tuntemaan olonsa kotoiseksi ja liikuttumaan sydänjuuriaan myöten. Täällä ei kukaan säpsähdä, jos joku jakaa profeetallisen sanan tai kääntyy vieressään istuvan puoleen ja pyytää esirukousta. Kaikki tuntuu niin itsestään selvältä ja luonnolliselta.
Tähän totisesti sopivat sanat ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa”.

Jumalalle antautuminen saa kasvot, jännittyneisyydestä tai teennäisyydestä ei ole jälkeäkään. Hymyillään kyynelsilmin, kun ihmiset , jotka eivät ole koskaan ennen oikein rohjenneet tehdä sitä, antautuvat vähitellen Hengen kosketettaviksi.
Tuntuu siltä, että tällainen jumalanpalvelus, joka varmasti muistuttaa suuresti varhaiskirkon jumalanpalveluksia – sitä, millaisia ne olivat ennen kuin tiukka juhlallisuus etäännytti ne ihmisistä ja vapautunut hengellisyys pakeni – on myös tulevaisuuden jumalanpalvelus.

Me kaipaamme sekä suurempaa yksinkertaisuutta että syvempää hengellisyyttä, hurskautta joka ei tungettele. Kaipaamme esikuvia: jumalanpalveluksia, jotka eivät ole yhdenhengen esityksiä tai kokeilutyöpajoja, vaan tilanteita, joissa Henki saa viedä meidät avaraan maahan ja joissa uskaltaudutaan alueille, joille mene3minen on ennen tuntunut mahdottomalta ajatukselta.