Tekstikokoelma siirtyy kesätauolle.



Kasvava usko


Kasvava usko

Tällä sivulla julkaistaan viikoittain otteita vanhoista hengellisistä kirjoista. Otteet on valinnut Pekka Parantainen.


Smith Wigglesworth, (1859-1947),
englantilainen uskon ja rukouksen mies,
Ristin Voitto, 1958.

Kielilläpuhuminen on merkki


Smith Wigglesworth kertoo kirjassaan Kasvava usko:
”En voi antaa kylliksi arvoa sille, mitä Pyhän Hengen kaste on ollut minulle kuluneiden viidentoista vuoden aikana. Tuntuu siltä, kuin jokaisella vuodella olisi ollut elämä itsessään, joten minulla on siis näin ollut etu saada onnellisesti palvella Herraa 47:n vuoden ajan…
On suurenmoinen ylellisyys olla Hengellä täytetty…
Me korostamme sitä, että kun Henki ottaa meidät omikseen, seuraavat kaikki jäsenemme mukana, ja ettei kukaan tule Hengellä kastetuksi puhumatta kielillä…
Koska on laajalti levinnyt väärinkäsitys Pyhästä Hengestä, uskon Jumalan tahdon olevan, että me tutkimme tässä asiassa kirjoituksia.
Voitte ymmärtää ystävät, että tarvitsin itse kerran todisteita tullakseni asiasta vakuuttuneeksi. Olin vuorenvarma siitä, että olin vastaanottanut Hengen, ja olin järkkymätön vakaumuksessani…
Kun helluntaiherätys alkoi Englannissa, matkustin Sunderlandiin ja etsin käsiini ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet vastaanottamaan Pyhää Henkeä…
Muistan erään miehen, joka nousi seisomaan ja sanoi: ’Te tiedätte, sisaret ja veljet, että olin täällä kolme viikkoa, ja sitten Herra kastoi minut Pyhällä Hengellä ja aloin puhua uusilla kielillä.’
’No, antaahan sitten kuulua’, minä sanoin, sitä varten minä olen tänne tullut.
Mutta hän ei tahtonut puhua kielillä. Tein saman erehdyksen, minkä niin monet muut meidän aikanamme, sekoitin 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvun Apostolien tekojen 2. luvun kanssa. Nämä kaksi lukua puhuvat eri asioista, toinen Hengen lahjoista ja toinen Hengen kasteesta sitä seuraavine merkkeineen. Sitä minä en ymmärtänyt, ja sen tähden sanoin miehelle: ’Anna nyt meidän kuulla, kun sinä puhut kielillä.’
Mutta hän ei voinut. Hän ei ollut saanut kielilläpuhumisen armolahjaa, vaan Pyhän Hengen kasteen .”
Wigglesworth tuli päivä päivältä nälkäisemmäksi ja sitten vihdoin täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui kielillä. Kielet armolahjana hän sai kuitenkin vasta seitsemän kuukauden jälkeen.
Kirjassaan hän kertoo, mistä oli kyse:
”Johdatan teidät Kirjoitusten tuomioistuimen eteen todistaakseni, mitä olen sanonut. Liikemiehet tietävät, että minä voin voittaa laissa jokaisen asian, jos minulla on tukenani kaksi todistajaa. Kahden todistajan todistuksen perusteella voi jokainen tuomari antaa päätöksen. Mitä on Jumala meille antanut? Kolme selvää todistusta Pyhän Hengen kasteesta, siis enemmän kuin tarvitaan tuomioistuimen edessä.
Ensimmäinen todistus meillä on Apostolien tekojen 2:4: ’Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.’
Tässä meillä on alkuperäinen tapaus. Ja Jumala antoi Pietarille iäisyyssanan, joka yhdisti tämän elämyksen lupaukseen, joka jo ennen oli annettu: ’Tämä on sitä.’
Ja Jumala haluaa, että sinä saat sen – ei mitään vähempää kuin sen. Hän tahtoo antaa sinulle Pyhän Hengen kasteen alkuperäisen helluntaiesikuvan mukaan.
Apostolien tekojen kymmenennessä luvussa on meillä toinen todistus. Pietari oli Korneliuksen talossa…Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin.
Mikä se oli, joka sai nämä piintyneet juutalaiset vakuuttuneiksi siitä, että Henki oli tullut?
’Sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.’
Tämä oli heidän ainoa tietolähteensä. Sitä todistusta vastaan ei voitu väittää, sillä se on Raamatun todistus.
Olemme kuulleet kahden todistajan todistavan, ja se riittää. Mutta Jumala on runsaskätinen. Katselkaamme Apostolien tekojen 19:6:
’Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.’
Nämä efesolaiset vastaanottivat alkuperäisen Raamatun sinetin aivan kuin apostolit alussa, ja lisänä profetia. Kolme kertaa Kirjoitukset siis osoittavat meille henkikasteen tunnusmerkin…
Mutta mitä hyötyä on sitten kielilläpuhumisesta? Lue 1 Korinttolaiskirjeen 14. luvun toinen jae, niin huomaat siunatun totuuden. Oletko sinä siinä asemassa? Usko, että Jumala tahtoo viedä sinut siihen. ’Kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia Hengessä.’
Sitten jatketaan: ’Kielillä puhuva rakentaa itseään.’
Käy sisälle Jumalan lupauksiin! Perintö on sinun! Jos todella olet täytetty Jumalan Pyhällä Hengellä, niin olet tekevä enemmän Jumalan hyväksi vuodessa kuin muuten viidessäkymmenessä vuodessa ilman häntä.”