Tekstikokoelma siirtyy kesätauolle.



Israel ajan merkkinä


Israel ajan merkkinä

Tällä sivulla julkaistaan viikoittain otteita vanhoista hengellisistä kirjoista. Otteet on valinnut Pekka Parantainen.

Israel ajan merkkinä
Vilho Rantanen
Päivä, Hämeenlinna, 1966

Jerusalemin valloituksen ihme


Kirjan alussa lähetyspioneeri Kaarlo Syväntö ottaa kyytiinsä uupuneena patikoivan iäkkään pariskunnan matkalla Nasaretista Tiberiaaseen. Syväntö aloitti keskustelun ja sanoi:
”Huomaan, että olette turisteja. Olette ehkä ensi kertaa Israelissa?”
Harmaatukkainen herra ei vastannut heti. Vihdoin hän virkkoi, hieman hymynvärettä suupielessä:
”E-ei. Enhän minä ensi kertaa täällä. Kuuluin aikoinaan Palestiinan valloittajan, kenraali Edmund Allenbyn, esikuntaan ja olin silloin, vuonna 1917, hoputtamassa turkkilaisia täältä pois. En ole sen koommin käynyt Palestiinassa ja tulin nyt katsomaan, miten maassa, jonka silloin valloitimme, jaksetaan ja miten maassa asutaan.”
Syväntö hämmästyi… Jopa hänen verkkoonsa oli uinut kumma kala… Nyt oli tilaisuus saada selvyys eräisiin asioihin, jotka olivat kauan askarruttaneet mieltä. Niin Syväntö sitten lausahtikin äkkiä:
”…Olisin ikuisesti kiitollinen, jos saisin itse paikalla olleelta kuulla, miten Jerusalemin valloitus oikein tapahtui…”
”Mielelläni kerron”, vastasi upseeri:
”Aloitimme Palestiinan valtauksen syyskuun alkupäivinä 1917 Gasan alueelta, muinaiselta filistealaisten maalta. Tehtävä ei ollut helppo. Edessä oli karu vuorimaasto, huonot tiet ja uskonnollisen fanatismin kiihottamat turkkilaiset ja arabialaiset sotilaat. Pian saimmekin kokea, että vihollinen vastusti lujasti… Puolisen tuhatta englantilaista kaatui…
Kaikesta huolimatta Beerseba kukistui… Turkkilaiset perääntyivät, ja siirsivät puolustuksensa vuorille Jerusalemin korkeudelle. Pyhä kaupunkihan on puolustuksen kannalta mitä parhainta maastoa. Sinne voidaan hyökätä vain yhdeltä suunnalta, pohjoisesta…
Turkkilaiset olivat varmoja, että kaupungin taistelulinjat kestäisivät. He sanoivat kerskaten: Jerusalemia ei luovuteta koskaan ’kristityille koirille’.
Kun olimme päässeet Jerusalemin edustalle, kenraali Allenby joutui vaikeaan ratkaisuun. Kaupunkihan on ainutlaatuisten muinaismuistojensa vuoksi aivan erikoisasemassa. Tuntui karmealta suunnata tykinpiiput kohti pyhien muistojen paikkoja.
Kenraali Allenby mietti pitkään, miten hän saisi kaupungin haltuunsa tuhoamatta sitä. Tässä mielessä hän poikkesi kaikista edellisistä Jerusalemin valloittajista, jotka vuosituhansien aikana olivat monet kerrat sortaneet kaupungin maan tasalle…
Miettiessään kaupungin valloittamista keksi Allenby oivan tuuman. Hän painatti nopeasti suuren määrän lentolehtisiä, joissa hän vaati kaupungin antautumista. Lehtisiin sisältyi ankara uhkaus: jollei kaupunki antaudu määräajassa, se pommitetaan romuläjäksi. Lentolehtisissä oli alla Allenbyn nimi turkinkielellä. Tästä sitten alkaakin ihme. Turkiksi käännettynä merkitsee Allenby  ’Allahin palvelijaa’.
Siihen aikaan olivat lentokoneet harvinaista katseltavaa. Monet Jerusalemin puolustajat eivät olleet koskaan nähneet tuonkaltaista suurta ilmalintua. Eipä siis ihme, että Jerusalemissa majailevat sotilaat todella hämmästyivät, kun kaksi mahtavaa lintua ilmestyi kaupungin yläpuolelle, kierteli lähes kattojen tasalla ja pudotteli siipiensä välistä lehtisiä, jotka lentelivät kaduille ja katoille. Jokainen riensi tavoittamaan noita lippusia.
Sinä päivänä luettiin Jerusalemissa paljon ja myös kuunneltiin luettua tekstiä – läheskään kaikki eivät osanneet lukea. Kun lentolehtisten teksti oli tulkittu, valtasi puolustajat sekä pelko että hämmästys. Suoraan taivaasta oli tullut sanoma, ankara sanoma. Kaupungin oli antauduttava. Ja taivaallisen sanoman lähettäjänä oli itse Allahin palvelija.
Seuraukset olivat arvaamattomat. Sotilaat yksinkertaisesti kieltäytyivät taistelemasta taivaasta puhuvaa Allahin palvelijaa vastaan. Tällä kieltäytymisellä oli suuri vaikutus. Koko puolustussuunnitelma romahti, ja lokakuun loppupäivinä saapuivatkin turkkilaisten edustajat valkoisen lipun turvin Allenbyn teltalle ja ilmoittivat kaupungin antautumisesta.
Jerusalem oli valloitettu, ja pyhien muistojen paikka oli säästynyt tuhoilta.”
… Liikuttuneena kiitteli Kaarlo Syväntö kyydittäväänsä. Olihan hän kuullut yhdestä Israelia kohdanneesta ihmeestä, yhdestä niistä tuhansista ihmeistä, jotka tämän kansan kohtaloille ovat ominaisia. Kaikkivaltias oli ollut asiassa mukana, kun Jerusalemia oli taas kerran armahdettu. Jumalan aika oli tullut, ja aina silloin, kun on Jumalan aika, koetaan sellaista, minkä edessä ihminen mykistyy. Varsinkin Israel on niin kokenut monta kertaa.