Tekstikokoelma siirtyy kesätauolle.



Uskon salaisuus


Uskon salaisuus

Tällä sivulla julkaistaan viikoittain otteita vanhoista hengellisistä kirjoista. Otteet on valinnut Pekka Parantainen.

Uskon salaisuus
Ole Hallesby, norjalainen professori (1879-1961)
Werner Söderström Osakeyhtiö, 1936, alkuteos 1924

Valvokaa ja rukoilkaa


On olemassa paljon vilpittömiä sieluja, jotka uskollisesti valvovat ja urhoollisesti taistelevat syntisiä taipumuksiaan vastaan, ja kuitenkin joutuvat tappiolle. He kysyvät epätoivoissaan: Eikä ole mitään keinoa, joka voisi auttaa minua, niin että minusta tulisi voittava kristitty?
On! Jumalan kiitos! Sellainen on olemassa.
Jeesus sanoo: valvokaa ja rukoilkaa. Kun taistelu ei vienyt voittoon, niin se johtui siitä, että he eivät oikein ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti sanoessaan: rukoilkaa.
Sallittakoon minun valaista tätä käyttämällä  vertausta vartijasta. Kun hän huomaa vihollisen lähestyvän ei hänen tehtävänsä ole ryhtyä taisteluun vihollisen sotajoukkoa vastaan. Se olisi aivan hyödytöntä, koska vihollinen olisi hänelle aivan ylivoimainen. Ei, hänen tehtävänsä on viipymättä ilmoittaa päävoimille vihollisen tulosta, silloin pääjoukko ryhtyy hyökkäykseen.
Tämä on meidän tehtävämme tässä taistelussa.
Vihollisemme on meille aivan ylivoimainen; sillä meidän taistelumme ei ole taistelua verta ja lihaa vastaan, vaan pahuuden  henkivaltoja vastaan taivaan avaruudessa. Siksi meidän ei kannata hyökätä vihollisen kimppuun. Ei edes uusi ihmisemme voi voittaa vanhaa.
Ei, meidän tehtävämme tässä epätasaisessa taistelussa on kahdenlainen, siihen kuuluu kaksi varsin yksinkertaista tekoa: Ensiksi meidän on oltava varuillamme, että huomaamme vihollisen ja tunnemme hänet, kun hän lähestyy. Toiseksi meidän on ilmoitettava päävoimille, että viholliset ovat hyökänneet kimppuumme.
Meidän päävoimamme on Jeesus Kristus, joka on  voittanut kaikki vihollisemme ja nyt tahtoo ja voi tehdä meidät osallisiksi täydellisestä voitostaan. Meidän päävoimamme eivät ole kaukana; Jeesus on luonamme. Ainoa, mitä minun on tehtävä tuntiessani kiusauksen lähestyvän on sanoa Jeesukselle:
”Tule pian, Herra! Nyt ylivoimaiset viholliset ahdistavat minua. Tule heti ja tee nämä kiusaukset tehottomiksi, muuten joudun tappiolle muutaman hetken perästä.”…
Joku saattaa vielä kysyä. Koska Jeesus on niin lähellä meitä ja näkee meidän kiusauksemme, miksi hän ei ryhdy toimimaan, miksi hän ei tee kiusauksiamme tehottomiksi? Miksi hän odottaa, kunnes me pyydämme häneltä apua?
Tämä on vaikea kysymys. Ainoa vastaus on luullakseni, että hän ei tahdo auttaa, ennen kuin me ilmoitamme tahtovamme hänen apuaan.
Mutta eivätkö kaikki sitä tahdo? sinä kysyt. Eivät, siinä on synkin kohta siinä taistelussa, jota meidän olisi käytävä syntisiä tapojamme vastaan.
On kirjoitettu, että ihmissydän on petollisempi kuin mikään muu. Se ilmenee tässäkin. Me kyllä taistelemme syntiä vastaan. Mutta silti ei aina ole varmaa, että tahdomme voittaa sen. Sisimmässämme ei meillä olisi mitään sitä vastaan, että lankeaisimme; sillä me haluamme sitä tyydytystä ja nautintoa, jota syntinen halumme meille kuvailee. Mutta me emme tahdo joutua tappiolle taistelematta. Tahdomme hankkia itsellemme tietoisuuden, että sentään olemme taistelleet. Siten itsepetos piilee hienona ja monenmuotoisena turmeltuneessa ihmissydämessä.
Siinä on syy, miksi Jeesus ei voi auttaa, ennen kuin pyydämme apua. Hän tahtoo ensin katsoa, onko sydän vilpitön, taisteleeko ihminen syntiä vastaan vai ainoastaan sen vaarallisia ja epämiellyttäviä seurauksia vastaan. Mutta jos hän näkee taistelijan, joka tahtoo voittaa syntiset tapansa, maksoi mitä maksoi, silloin hän ei kysy, kuinka kurja ja syntinen ja köyhä tuo raukka synnin orja on; eikä myöskään, missä muodossa rukous lausutaan. Ellet heikkoudessasi ja toivottomuudessasi löydä sanoja, niin yksi ainoa voimakkaaseen ystävääsi luotu vilpitön katse riittää täydellisesti. Hän auttaa heti, riisuu vihollisesi aseista poistaen kiusauksesta sen, mikä siinä on kiehtovaa ja houkuttelevaa…
Tahtoisin korostaa sitä, että kiusaus voittaa meidät, jos emme ole oppineet heti kääntymään Jeesuksen puoleen saadaksemme apua. Kiusauksen vaarahan nimittäin juuri on siinä, että se vähitellen heikontaa siveellistä arvostelukykyämme, niin että kiusauksen vaikutuksesta huomaamattamme alamme katsella kyseessä olevaa  syntiä ihan toisin silmin.
Ollessamme kiusauksen vaikutuspiirin ulkopuolella olemme vahvoja. Synti on meistä suorastaan vastenmielinen. Mutta kun kiusaus alkaa meihin vaikuttaa, mielentilamme muuttuu. Synti esiintyy silmissämme yhä vaarattomampana, yhä puolusteltavampana, yhä houkuttelevampana.