Tekstikokoelma siirtyy kesätauolle.



Otsassa sysimusta läiskä


Otsassa sysimusta läiskä

Taistelu uskosta ja ihmisestä
K. A. Pohjakallio
Kuva ja Sana 1971

Kun elämänmuutokseni (uskoontulo) tuli paikkakunnallani tunnetuksi, ihmiset suhtautuivat siihen monella tavalla. Eräs tuttavani lainasi minulle kirjan, jonka välityksellä hän tahtoi osoittaa, ettei suunnanvalintani ollut paras mahdollinen. Siinä kehiteltiin katsomustapaa, joka tekisi tarpeettomaksi kristinuskon kompastuskiven, sovitusopin.
Jouduin lukemaan tuota kirjaa lauantaina saunan jälkeen. Esitys oli kiinnostava, vaikkakin tuo rakennelma vaikutti omavaltaiselta sommittelulta. Sen tutkiminen palautti mieleeni väitteen, että kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä – tai yhtä huonoja. Heitin kirjan jo kädestäni. Sehän uhkasi riistää sen vakaumuksen, johon olin päässyt.
Mutta uteliaisuus houkutteli jatkamaan. Luin edelleen ja otin vastaan vaikutteita. Lopulta tunsin sisimpäni ontoksi ja pimeäksi, hylkäsin kirjan ja vaivuin uneen.
Seuraavana aamuna huomasin, että ajatusmaailmaani oli jäänyt jälkiä edellisen illan lukemisesta. Soimasin itseäni kaikenlaisten ruokien maistelemisesta, mutta toisaalta arvelin, että kristinuskon pitäisi kestää kilpailijoittensa asettama koetus. Enhän voinut elää suljetussa pullossa, vaan jouduin tekemisiin monenlaisten käsityskantojen kanssa.
Olin luvannut puhua kokouksessa, mutta mieleeni oli jäänyt kytemään epäileviä ajatuksia. Tuon tilaisuuden aikana tapahtui sitten se, joka muodostui erääksi sysäykseksi tämänkin kirjan kirjoittamiseen. Nousin puhumaan ja pääsin mielestäni hyvään alkuun. Olin käsitellyt raamatunkohtaani ehkä kymmenen minuuttia, kun rukoushuoneen penkistä nousi seisomaan eräs jo keski-ikänsä sivuuttanut rouva. Hän kohotti molemmat kätensä ylös ja huudahti:
”Minä näen ilmestyksen puhujasta!”
Laskun Raamatun alustalle ja jäin odottamaan.
Silloin mainittu rouva lausui voimakkaalla äänellä:
”Näen ilmestyksen puhujasta. Hänellä on valkeat vaatteet, ja hänen kasvonsa ovat valkeat – mutta otsassa on sysimusta läiskä.”
Tuon paljastuksen lausuja laski kätensä alas ja istuutui.
Seurasi hiljaisuus.
Erikoinen vaikutus oli laskeutunut huoneeseen. Pääni painui ja käteni vavahtelivat. En ollut koskaan joutunut tällaiseen tilanteeseen.
Mutta sitten virtasi jotain valoisaa sieluuni. Käsitin, että musta läiskä kuvasi epäilystä, mikä minussa oli herännyt Raamatun lunastusoppia kohtaan. Jumala oli tuominnut ajatusmaailmani saastuneeksi. Kaikkinäkevä Jumala!
Hän tahtoi palauttaa minut Jeesuksen opetuslapsen asemaan. Hän käytti oppimatonta naista oppineen maisterin nuhtelijana. Hän kykeni näyttämään em. rouvalle, etteivät asiat minun aivoissani olleet oikealla tolalla. Hän kykeni myös valtaamaan syrjään vetäytyvän naisluonteen Hengellään niin, että tämä oli altis häiritsemään julkista yleisökokousta suorastaan ainutlaatuisella tavalla.
Kun pääsin tointumaan, selitin kokouksen yleisölle, mistä oli kysymys. Kerroin, miten musta läiskä oli tullut aivoihini. Vakuutin tästä lähtien tietäväni, mitä mieltä Jumala on niistä lisistä, joita eräät haluavat liittää kristillisyyteen. Lupasin tyytyä Golgatan loukkauskallioon ja kompastuskiveen, vaikka muut ihmiset sen hylkäisivät.
Jumala oli ilmestynyt. Hän oli valinnut välikappaleen, voidellut sen käyttöönsä ja antanut minun katsahtaa tavallisten mahdollisuuksien yläpuolelle. Hänellä oli omat menetelmänsä ja tapansa, joilla hän vahvisti opetuksensa, jottei mikään jäisi olettamusasteelle.
Elävä Jumala toimii ja vaikuttaa!
Kiitin ilmestyksen saanutta rouvaa kokouksen jälkeen. Hän ei tiennyt mitään siitä, että olin lukenut synkretisimiä (uskontojen toisiinsa sekoittumista ja yhteensulamista) sisältävää kirjaa. Tuon päivän kokemus oli hänellekin uskonvahvistus. Emme eläneet muotojen ja menojen varassa, vaan se Jumala, jonka eteen tahdoimme kokoontua, oli ilmaissut todellisen läsnäolonsa.